5 uutta äänikirjaa kesän 2021 työmatkoille

Kesä tulee kovaa vauhtia tänne Suomeenkin ja monella on jo katseet ja ajatukset omissa kesälomissaan. Koko kesää ei kuitenkaan saa vietetyksi rannalla tai riippumatossa hyvää kirjaa lukien tai muuten vaan rentoutuen. Itsellä ainakin melkein koko kesä tulee menemään työmatkoihin. Onneksi voi sentään ottaa pyörän alle ja polkaista muutaman kilometrin matkan, toivottavasti auringonpaisteessa.

Itse tykkään kuunnella jotain ajaessani ja kun äänikirjat tulivat, olin aivan innoissani! Itse olen tykännyt eniten Bookbeat palvelusta. Olen siellä jäänyt koukkuun Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjaan (viimeistä osaa odotellessa). Vaikka nämä kirjat saavat minut haaveilemaan matkustamisesta, ajattelin tänä kesänä kokeilla joitakin uusia teoksia. Tässä listassa ovat omat suosikki äänikirjani tälle kesälle, joita aion kuunnella.

Kuvan alkuperä: Gummerus Kustannus Oy

1. Nora Roberts – Heräämisen aika

Päähenkilö Breen Kelly päättää jättää keskinkertaisen elämänsä taakseen ja muuttaa Irlantiin. Siellä hänelle selviää totuus itsestään: hän ei ole tästä todellisuudesta. Kirjassa on taikaa, romantiikkaa ja vaikeita valintoja siitä, minne Breen tuntee oikeasti kuuluvansa.

En ole aiemmin lukenut tai kuunnellut Nora Robertsin kirjoja, mutta tämä herätti mielenkiintoni. Kirjassa pääsee matkustelemaan niin toiseen maahan kuin toivottavasti toiseen ulottuvuuteenkin. Olen itse aina nauttinut fantasia kirjoista ja siksi koen tämän sopivaksi kesäkuunteluksi. Kirja on myös trilogian avausosa, joten jos siitä pitää, ei materiaali lopu ainakaan heti.

Kuvan alkuperä: Gummerus Kustannus Oy

2. Niina Mero – Englantilainen romanssi

Nora rakastaa englantilaista romantiikkaa ja saa siskoltaan kutsun häihin Oxfordiin. Vastahakoisesti Nora suostuu kutsuun. Paikan päällä hänen sydämensä vie kaunis goottilainen kartano ja maisemien vehreys. Kaiken alla kuitenkin kytee salaisuus, joka juontaa juurensa aatelissuvun pojan merkilliseen katoamiseen vuosia sitten. Miten Noran käy brittiläisten herrasmiesten ja juonittelujen maailmassa?

Kirja kuulostaa dekkarilta höystettynä romanssilla. Voisiko parempaa olla kuin kunnon brittiläinen aateliston juonittelu? Jään jännityksellä odottamaan, millainen tarina on kyseessä.

Kuvan alkuperä: Gummerus Kustannus Oy

3. Ann-Christin Antell – Puuvillatehtaan varjossa

Jenny Malmström on nuori leski 1800-luvun Turusta. Rovastin tytär on seurapiirielämän lisäksi mukana hyväntekeväisyydessä keräämässä varoja Kansankirjaston rakentamiseen. Seurapiireissä hän tutustuu kahteen mieheen: puuvillatehtaan omistajaan Fredrik Barkeriin ja uudistusmieliseen Kosti Vanhaseen. Miten leskirouvan käy tässä kolmiodraamassa?

On mukava päästä hetkeksi tuttuihin maisemiin ei niin tuttuna aikana. Tällä hetkellä tuntuu, että 1800-luku on suosiossa ja tämä kirja tuo mukanaan suomalaisen twistin tähän trendiin. Kirja on myös sarjan avausosa.

Kuvan alkuperä: WSOY

4. Beth O’Leary – Vaihtokauppa

Kirjassa burnoutin saanut Leena Cotton ja hänen isoäitinsä Eileen vaihtavat asuinpaikkojaan kahdeksi kuukaudeksi. Leena tarvitsee lomaa töistä ja Eileen haluaa löytää rakkauden, jolla on vielä omat hampaat tallella. Molemmat naiset tulevat yllättymään rakkauden saralla.

Kirjassa minua kiinnosti erilainen rakkaustarina. Eileen ei ole perinteinen romanttisen komedian päähenkilö. Tarina saa hänestä todennäköisesti uusia ulottuvuuksia. Kirja muistuttaa minua myös hieman Holiday-elokuvasta. Katsotaan ovatko asiat näin.

Kuvan alkuperä: Otava Oy

5. Rebecca Serle – Viisi vuotta myöhemmin

Päähenkilö Dannie on perfektionisti, joka on suunnitellut elämänsä tarkkaan lapsesta saakka ja toteuttanut sen juuri niin kuin on suunnitellut. Eräänä yönä Dannie näkee unta itsestään viiden vuoden päähän elämässään, jossa suunnitelma ei ole toteutunut. Unessa Dannie kohtaa vieraan miehen ja ajan kuluessa kyseinen mies saapuu hänen elämäänsä. Miten tähän uskaltaa heittäytyä?

Kirja herätti mielenkiintoni hieman enneuni tyylillään ja päähenkilön elämänmuutoksella. Kirja ideana tuntui kiehtovalta ja halusin leikkiä itsekin ajatuksella, mitä kävisi, jos omat elämän suunnitelmat eivät sittenkään toteutuisi. Kirja on näistä viidestä lyhyin, vain noin kahdeksan tuntia pitkä, joten aikaa ei kulu paljoa sen kuunteluun.


Kesän jälkeen teen vielä katsauksen millaisia kirjat olivat ja toteutuivatko odotukseni.

Tilaa uutiskirje!

Saat tiedon uudesta sisällöstä ensimmäisten joukossa.

Emme koskaan lähetä roskapostia!

Jätä kommentti