One of us is lying – Arvostelu

One of us is lying kirjan kansikuva

Kansi

Kansi on mielestäni kaunis ja tykkään nimen metallinhohtoisuudesta ja fontista. Yläreunan neljä tummaa hahmoa luovat varjon pitkälle valkoista pintaa, mikä tuo jännityksen tuntua. En pidä kuitenkaan ylimääräisistä teksteistä. Ne saavat kannen tuntumaan liian täydeltä. En myöskään pidä siitä, kuinka fontti vaihtelee niissä. Nämä pienet tekstit ovat informatiivisia, mutta pitäisin enemmän, jos ne olisi laitettu takakanteen. Tämä ei sinänsä liity kirjan kanteen, mutta pidän erityisen paljon siitä, että kirjan sivujen reunat on värjätty kannen kirjoituksen väriin sopivalla pinkillä! Se tuo mukavasti väriä kirjaan, sen muuten ollessa aika väritön.

KirjailijatJulkaisuvuosiAlkuperäiskieliSivumäärä
Camilla Läckberg2017Englanti (suomeksi ”Yksi meistä valehtelee”)356 sivua

Arvostelu

One of us is lying kirja alkaa, kun viisi lukiolaista astuu samaan luokkaan jälki-istuntoon, mutta yksi heistä saa vakavan sairaskohtauksen ja kuolee. Neljä muuta muuttuvat saman tien poliisien pääepäillyiksi murhasta, jota kukaan ei käsitä miten se on voitu toteuttaa. Kenelläkään ei ainakaan päälle päin vaikuttaisi olevan motiivia tappaa Simonia, mutta pian juorupalstan julkaisemattomat salaisuudet tuovat uutta tietoa tutkintaan. Murhaaja on kuitenkin se henkilö, jota vähiten epäilisi.

“I’ve never been inside a police station before, and I thought it would be more… I don’t know.”

Sivu 79

Kirja tempaisee heti mukaansa alkumetreiltä saakka. Aloitus tapahtuu kympinoppilas Bronwynin näkökulmasta kerrottuna ja etenee siitä jokaisen päähenkilön (Addy, Cooper sekä Nate) pään sisään. Pidän tästä minäkertoja näkökulmasta, sillä koen tutustuvani näin paremmin hahmoihin. Kirjan nimi saa heti alusta asti miettimään kuka neljästä opiskelijasta voisi olla murhaaja ja mitä heidän synkimmät salaisuutensa ovat, jos sen takia kannattaa tappaa.

Hahmoissa on nähtävissä tiettyä samanlaisuutta elokuvan Breakfast Club-kanssa. Niin myös itse tarinnassa. Viisi nuorta päätyy jälki-istuntoon, joukossa prinsessa, urheilija, pahapoika, nörtti ja hylkiö. Kirjassa mielestäni outolintu ei kyllä ole Simon vaan hänen ystävänsä Janae. Hän ja Addy (prinsessa) päätyvät ystävystymään kuten elokuvassakin. Toisaalta teinit, joita epäillään murhasta tuovat mieleen Valehtelevat viettelijät-sarjan. Draamaa ja kliseitä tästä kirjasta ei ainakaan puutu. Löytyy urheiluhullu isä, joka ei halua pojalleen muuta kuin parasta, kunhan poika vain on hetero. Vanhempia, jotka pakottavat lapsensa huippuyliopistoon hinnalla millä hyvänsä, mutta pettyvätkin kun lapsi lunttaa kokeessa. Kiltillä ja ihanalla tytöllä onkin väkivaltainen ja ylimielinen poikaystävä. Kympin tyttö juoksentelee salaa metsässä ja kiitää kaupungin halki pahan pojan moottoripyörän selässä. Kirja on lyhyt, mutta siihen on saatu mahtumaan paljon.

Kliseet eivät mielestäni ole pahitteeksi. Ne toimivat ja ovathan kliseet syystäkin muodostuneet, ne ovat oikeasti aika hyviä. Vaikka kirjassa aluksi tuntuukin olevan paljon meneillään, kaikki kertomuksen nitoutuvat yhteen ja luovat jännittävän ja tiiviin verkon keskenään. Kirja saa tunteet pintaan ja murhaajan haluaa selvittää, jolloin kirja ei malttaisi laskea hetkeksikään käsistään. Viimein, kun oikea murhaaja ratkaistaan, tekisi kirja mieli heittää hetkeksi seinään, sillä itse en vain millään tajunnut sitä vaikka kovasti yritinkin. Juoni ei ainakaan siis ole ennakoitavissa!

“I should feel good. Mission accomplished. But I don’t. Eli doesn’t know half of what we do, and now how am I supposed to tell him?”

Sivu 292

Kirja on suunnattu nuorille, mutta itse pystyin vielä samaistumaan hahmoihin. Jos pitää rikosmysteereistä kirja voisi sopia vähän vanhemmillekin. Olen itse jo ostanut kirjan ja suosittelen hankkimaan sen, ettei tule lisämaksuja kirjoille seinään paiskomisesta aiheutuneista vahingoista.

close

Tilaa uutiskirje!

Saat tiedon uudesta sisällöstä ensimmäisten joukossa.

Emme koskaan lähetä roskapostia!

Jätä kommentti